Etusivu   Ada   Muska   Siiri   Kuulumisia   Galleria   Muistoissa   Linkit 

 Sukutaulu   Harrastukset   Tulokset

FINAL FANTASY'S BEYOND HEAVEN


                                               
SIIRI RAKASTAA TEHDÄ JA HARRASTAA...

Siirin kanssa harrastamme agilitya ja pk-hakua, tavoitteet ovat molemmissa lajeissa korkealla.
Aloitimme harrastukset Siirin kanssa pentukurssista tottiksessa kevättalvella '06, ja agilityyn tutustumisen
neiti pääsi aloittamaan seuramme penturyhmässä keväällä '06.  Samoihin aikoihin aloitimme myös
säännölliset hakutreenit.

Siiri on mielestäni edistynyt hyvällä tahdilla niin agilityssa kuin haussa. Hakumetsissä Siiri on herättänyt
ihastusta maalimiehissä reippaudella, itsenäisellä ongelmanratkaisukyvyllänsä ja uskomattomalla
ahneudellansa. No hei, onhan Siiri nyt sijoittunut vuonna '06 toiseksi nahka-ahmatti kisassakin ja
alaosastomme kesäpäivllä '07 vei voiton makkaransyönti-kisassa kirkkaasti =) Ahneuden lisäksi Siirillä
on oikein mukavasti taistelutahtoa, joten käytän koulutuksessa myös lelupalkkaa. Kisaamisen ajattelin
aloittaa vuoden '08 aikana, agilityssa ensin hyppiksille, ja bh-koe olisi keväällä tähtäimessä.

Yhteenvetona voin sanoa, että Siirin kanssa on todella mukava harrastaa, se on täynnä intoa ja helposti
palkattavissa. Siiri on nostanut itselläni harrastamisen ihan uuteen uskoon. Myöskin loistava hakuporukka
ja agilityryhmä ovat auttaneet asiaa suuresti!

Siiri on täynnä energiaa, ja metsässä kaahottaminen vailla järjen hiventä kuuluukin Siirin lempipuuhiin.
Se onkin loistavaa vastapainoa treenaamiselle. Myöskin lisänimi romuralli-Siiri kertoo sen vapaa-ajan
aktiviteeteista.

Käymme näyttelyissä muutaman kerran vuodessa, ja Siiri on saanut sieltä ihan mukavia arvosteluja,
useamman kerran erin ja luokkasijoituksen.

Harrastuspuolella olemme nyt päässeet mukavaan vauhtiin ja Siiri vaikuttaa todella lupaavalta, mutta
tulevaisuus sitten näyttää, mihin tiemme Siirin kanssa vie.


PK-HAKU



Siiri aloitti haun harrastamisen keväällä '06, ja siitä lähtien olemmekin hakuilleet säännöllisesti ja tavoitteellisesti treenaten. PK-lajina ohjelmaan
kuuluu myös tottis ja esineruutu, ja olen kovasti yrittänyt itse kunnostautua tottiksen saralla ahkerammaksi, jonkun verran onnistuenkin siinä.
Mutta enemmän vielä pitää panostaa itse siihen, sillä tällä hetkellä Siiri on todella pitkällä maaston puolelta, ja samalla tahdilla edeten
kisavalmis kaudella '08, kunhan saan tottikseen panostettua vielä enemmän. Ukot nousevat maastosta kuin maastosta, ja rullailmaisua hiotaan
varmemmaksi. Esineruutu on myös Siirille mieluisa homma, se nauttii etsimisestä ja esineiden kantamisesta. Tottiksessa Siiri oppii nopeasti asioita
ja nauttii tekemisestä tälläkin saralla, itse taas olen joutunut opiskelemaan paljon tottiksen osalta vilkkaan koiran kouluttamisesta. 

AGILITY



Siiri aloitti agilityn keväällä '06 JAT ry:n penturyhmässä tutustumaan esteisiin pennuille sopivalla tasolla ja jatkoimme penturyhmän jälkeen
varsinaisiin koulutusryhmiin. Käymme treenaamassa myös jonkun verran itsenäisesti. Siiri rakastaa lajia, ja välillä intoa on ollut enemmän kuin
järkeä. Hyvin olemme kuitenkin edistyneet, kunhan itse opin ymmärtämään, että Siiri on erilainen kuin Muska tässä lajissa. Siiri on paljon
kuumempi tapaus, ja ketteryyttä sekä vauhtia löytyy.  Siiri on myös opetettu lajin saloihin paljon järjestelmällisemällä pohdinnalla opetustavoista
mm kontakteilla ja kepeillä, kuin Muska aikoinaan. Jotain hyötyä siitä, että on toinen agilitykoirani. Olen hyödyntänyt kouluttamisessa aika
paljon naksutinta, joka on ollut minulle uusi asia, mutta niin loistava apuväline! Sen verran uskallan hullun tavoitteista paljastaa, että olen Siirille
kuiskannut sen ollessa vasta 3 viikkoinen, että haluatko isona agilityvalioksi =).

LENKKEILY,  LEIKKIMINEN, RIEKKUMINEN, AARTEIDEN ETSINTÄ JA KANTAMINEN, SYÖMINEN...





Kaikkea sitä, mitä 'pienen koiran' kuuluukin touhuta ja temmeltää treenaamisen vastapainoksi. Harventaa metsää, kiusata isosiskoja, kanniskella keppejä...